Minä en ole lopulta varma, onko kirjoittaminen oma erillinen taitonsa, jollaisena sitä yleisesti pidetään. Paremminkin olen aina ollut sitä mieltä, että kirjoittaminen on yksi tapa muiden joukossa ilmaista niitä asioita, joita mielessä liikkuu. Aivan yhtä hyvin tuloksena voisi olla vaikkapa taitavasti muurattu takka, huolella leivottu pellillinen sämpylöitä tai muuta konkreettiseksi katsottua.
Sitä paitsi leipomisesta saa kaulittua tarinan siinä missä kirjoittamisestakin – tämän ovat tosi-tv-ohjelmat todistaneet.
Meillä kaikilla on mielessämme asioita, joiden tekemisestä me haaveilemme. Kirjoittaminen on yksi tapa toteuttaa tämä prosessi. Avainasia ovat ne ajatukset, joita ihmisellä on ennen tekemisvaihetta. Sen jälkeen kyse on urheilun tavoin enemmänkin toistojen eli tehdyn työn määrästä kuin lahjakkuudesta.
Silti ajattelu ei ole koulussa oma oppiaineensa, vaan lasten oletetaan oppivan sitä tekemisen ohessa, vaikka ajattelu todistettavasti edeltää tekemistä. Myös korkeakoulumaailmassa ajattelu mielletään opeteltavan taidon sijaan joksikin, minkä yliopistossa toimivat henkilöt ovat omaksuneet ajan myötä aiemmin elämässään.
Tämän tematiikan pohtiminen oli yksi syy liittää yliopisto osaksi Doloresin huudon tarinaa. Tunnen itse yliopistomaailmaa jonkin verran, ja yksi mieleenpainuva, entisen professorini lausahdus oli mielessäni romaanin käsikirjoitusta muokatessani: ”ei kannata alkaa tutkijaksi jos osaa kirjoittaa”.
On makuasia, kuinka hyvin tai huonosti joku kirjoittaa. Jos tämän sivuston sisällössä on mielestäsi jotakin ideaa, saatat pitää myös Doloresin huudosta.
@JariPeltola
1. Ennen Doloresin huuto-romaania kirjoitin Kuolleen miehen asento-jännitysromaanin (Myllylahti 2014).
2. Doloresin huuto tapahtuu kokonaisuudessaan noin viikon aikana. Tämä johtuu osaltaan taustastani tv-käsikirjoittajana, jolloin yhden jakson kesto on rajattu.
3. Kirjoitan verkkoon myös englanninkielistä Writing Amed-blogia.